Meri-Rastilan monitoimitalon arkkitehtuurikilpailussa on etsitty suunnitelmaa nykyisen korttelitalon uudistamiselle ja laajentamiselle. Kilpailun tuomaristo on valinnut 70 ehdotuksen joukosta voittajan, jonka pohjalta monitoimitalon suunnittelua jatketaan.
Suunnitelmana on, että Merirasti-kappeli korjataan osaksi uutta monitoimitaloa. Kaikki kilpailun finalistit ovat ehdottaneet, että myös nykyiset koulutilat säilytetään osana uutta kokonaisuutta.Kilpailun voittaja ja muut palkitut ehdotukset julkistetaan perjantaina 22. marraskuuta tällä verkkosivulla sekä erillisessä näyttelyssä: Kilpailijoilla ja alueen asukkailla on mahdollisuus tutustua kilpailuehdotuksiin kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa kello 17–19 Kulttuuritila Merirastissa (os. Jaluspolku 3). Tilaisuuden avaa apulaispormestari Anni Sinnemäki.Julkistustilaisuuden jälkeen kilpailun finalistiehdotukset ovat esillä Kulttuuritila Merirastissa 8.12.2024 asti. Kulttuuritila on avoinna keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 13–17 ja sunnuntaisin kello 12–16.